ProSeminaari 2024

Tavataanko Vantaalla 14.–15.11.2024?

Kansallinen ja kansainvälinen ProSeminaari 2024 järjestetään yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa 14.–15.11.2024. Seminaarissa esitellään tuoreinta suomalaista ja eurooppalaista tutkimustietoa sekä hyviä käytänteitä kehittämistyössä mukana olevista kunnista.

Seminaarin tavoitteena on tukea koulujen ja päiväkotien toimijoiden sekä tutkimuksen välistä vuorovaikutuksellista yhteistyötä. Erityistä huomiota kiinnitetään käyttäytymisen tuen kuntatasoiseen toteuttamiseen, tuen vaikuttavuuden taustatekijöihin sekä ennaltaehkäisevän työn mahdollisuuksiin ja merkitykseen kouluissa ja päiväkodeissa.

Luvassa on ajankohtaisia asiantuntijaluentoja eturivin asiantuntijoilta, käytännönläheisiä työpajoja koulun ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille sekä kansainvälisten toimijoiden innoittamia keskusteluja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tapahtuma on suunnattu kaikille Pro-kehittämistyötä jo tekeville tai kehittämistyöstä kiinnostuneille tahoille. Ilmoittautumismaksu (60 € / osallistuja) kattaa kahden päivän ohjelman sekä lounaan ja kahvit molempina päivinä. Matkakuluista vastaa osallistuja/osallistujan työpaikka.

 

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan Niilo Mäki Instituutin sivuilla osoitteessa https://koju.nmi.fi/proseminaari2024/